Mä elän mun unelmaa

Kuukausi Espanjassa, kuukausi aurinkoa, kuukausi uutta kieltä, kuukausi uusia kokemuksia, kuukausi vastoinkäymisiä ja iloja, kuukausi kaukana kotoa ja kuukausi ilman teitä. Tänään mä olen viettänyt kuukauden täällä. Tänään mulla on edessä vielä yhdeksän ja puoli samanlaista.
Oon sopeutunut uuteen perheeseen hyvin, ja oon täällä Jerez de la fronterassa mielettömän onnellinen. Kaikki sujuu, eikä mulla sen suuremmin ole koti-ikävää. Ylihuomenna alkaa koulu, ja se jännittää aivan sairaan paljon. Yritän nauttia vielä näistä viimesistä lomapäivistä nukkumalla pitkään ja vaan olemalla.
Tänään mä oon miettinyt paljon kotia. Oon myös miettinyt sitä, miten mun fiilikset on vaihdellu tän kuukauden aikana ihan laidasta laitaan. En oo koskaan ennen kokenut tällästä tunteiden vuoristorataa.
Yhtenä hetkenä mulle iskee haikee olo, enkä edes tiedä miksi. Se haikee olo saattaa tulla yhdestä lauseesta, minkä joku sanoo, yhdestä kuvasta minkä nään jossain. Välillä se tulee ei mistään.
Seuraavana hetkenä mä oon niin onnellinen, etten oo koskaan ollut yhtä onnellinen. Mä istun mun host-perheen kanssa ja nauran jollekkin, mitä joku on sanonut espanjaksi. Se tekee mut onnelliseksi. Ne hetket, kun tajuan että mä ihan oikeesti ymmärrän tätä kieltä jo.
Vaikka tiedän, että mulla tulee vielä niitä vaikeita hetkiä täällä, oon maailman onnellisin siitä että mä lähdin tänne. Mä elän mun unelmaa, asun ulkomailla. Ja just se, että elän unelmaani on se, minkä yritän muistaa niinä hetkinä kun se haikeus iskee.