torstai 28. elokuuta 2014

Kaikki hyvä loppuu aikanaan

Mä palasin Suomeen jo 28. kesäkuuta. Mua harmittaa, että blogi jäi niin sivuun, varsinkin vuoden lähestyessä loppuaan. Mä olisin halunnut kirjottaa tänne enemmän mun fiiliksistä ja kaikesta siitä, mitä tapahtu.
Viimeiset kuukaudet oli kaikessa kauheudessaan niitä kaikista parhaita aikoja. Lähestyvä kotiinpaluu ahdisti, mutta samaan aikaan tapahtu niin paljon kaikkea kivaa ja kaikki oli paremmin kun ikinä. Olisin antanu mitä vaan, että mun ei olis tarvinnut lähteä.
Tänään oon ollut tasan kaksi kuukautta Suomessa. Oon jo periaatteessa tottunut kaikkeen täällä, koulukin alko ja kaikki on melkein niin kuin  ennen vaihtoa. Välillä mut kuitenkin täyttää semmonen kaipuu, että tuntuu niinkuin räjähtäisin.
Mä kaipaan Espanjasta kaikkea. Mun perhettä, kavereita, poikaystävää, ruokaa, lämpimiä ilmoja, Jereziä. Ja uskokaa tai älkää, mutta mä oon surullinen, etten alota koulua mun espanjalaisten luokkakavereiden kanssa.
Suomi on ihan erilainen, kuin ennen vaihtoa. Tai ei Suomi oikeesti minnekään ole muuttunut. Mä vaan nään tiettyjä asioita eritavalla. Ehkä se on ihan hyvä.
Jätän blogin näkyviin, tuskin enää tänne postailen. Tai mistä mä sen tiedän. Ehkä mun joskus tekee mieli purkaa tänne jotain ajatuksia vaihdosta.
Nyt kuitenkin tältä erää mä haluun kiittää teitä kaikkia, jotka jaksoitte lukea mun juttuja! Erityiskiitos menee kaikille teille, jotka ootte tullut ihan livenä sanomaan, että ootte lukenut mun blogia. Mä oikeesti arvostan sitä, mutta kaikki hyvä loppuu aikanaan.
Kiitos!

tiistai 10. kesäkuuta 2014

Vinkkejä tuleville vaihto-oppilaille

Vuosi sitten, kun mulla oli vielä koko vaihtovuosi edessä, olin näihin aikoihin jo ihan stressantunut. Lähtö oli vasta elokuussa, silti mietin päivittäin mitä pakata mukaan vaihtoon lähdettäessä, minkälainen on mun hostperhe, mitä tapahtuu ensimmäisinä päivinä jne jne. Mun pää oli täynnä kysymyksiä tulevasta vaihtovuodesta. Mä halusin tulla jakamaan muutamat ihan yleiset vinkit tuleville vaihto-oppilaille, toivottavasti joku eksyy nämä lukemaan ja ehkä jopa hyötyy näistä.

Yleistä; kohdemaa, elekrtoniikka, henkkarit yms. 

1. Yritä edes vähän opiskella/muistella kohdemaan kieltä.
Mähän lähdin Espanjaan niin, etten ollut moneen kuukauteen kuullut sanaakaan espanjaa, viimeks joskus toukokuussa koulussa espanjantunnilla, ja lähdin siis elokuun puolessa välissä Espanjaan. Kuuntele musiikkia kohdemaan kielellä, kato leffoja jne.

2. TUTUSTU KOHDEMAAHAN!!
Kyllähän mä olin Espanjassa pienempänä lomaillut ja koulussa ja Serranon perheestä jotain oppinut, mutta oli silti niin paljon perusjuttuja, joita en tiennyt. On oikeesti noloa tulla kohdemaahan tietämättä yhtään mitään kulttuurista ja tavoista. Muutenkin itselle tulee varmempi olo, kun tietää valmiiksi juttuja.

3. Varmista, että lähdet vaihtoon toimivan puhelimen, läppärin, kameran yms. kanssa.
Oli siis suoraan sanottuna aivan perseestä lähteä vaihtoon rikkinäisen puhelimen kanssa. Suosittelen hoitamaan elektroniikka puolen kuntoon ennen lähtöä.

4. Ota mukaan passin lisäksi muu kuvallinen henkilötodistus + KAKSI pankkikorttia.
Espanjassa kysytään kuvallista henkilötodistusta jokaikinen kerta, kun maksat jotain kortilla. Olis siis ihan kiva, jos ei tartteis raahata sitä helvetin passia jokapaikkaan... Muutenkin vähän kuumotuksissa ollut, että jos se vaikkapa illanvietossa häviää. JA PANKKIKORTTI!! Exploriuksen tiedotustilaisuudessa ei tosiaan turhaan kehotettu ottamaan mukaan kahta pankkikorttia. Ei nimittäin ollut mitenkään hirveen kiva venailla uutta pankkikorttia kun sen ensimmäisen hävitin... Ja jos täytät 18 vaihtovuoden aikana, kannattaa hommata omat nettipankkitunnukset ennen lähtöä t. minä, joka joudun nyt täysi-ikäisyyden koitettua arvailemaan aina tilin saldoa...


Pakkaaminen: vaatteet, kosmetiikka yms.

1. Aloita pakkaaminen ajoissa.
Kannattaa ihan oikeesti alottaa hyvissä ajoissa se pakkaaminen ja miettiä tarkasti mitä ottaa mukaan. Jos et jotain vaatetta Suomessa käytä, tuskinpa käytät vaihdossakaan. Mähän siis itse pakkasin päivää ennen lähtöä ja pakkasin kaikkea niin turhaa ja ennen kaikkea tyhmää mukaan.

2. Ota mukaan kaikki lempivaattet.
Mua jäi pitkäksi aikaa harmittamaan, etten ottanut mm. sen hetkistä lempparipaitaa mukaan. Äiti kyllä myöhemmin lähetti sen postissa ja tottakai se paketti hävis. Sinne meni lempparipaita :( Suosittelen siis ottamaan mukaan ne vaatteet missä parhaiten viihdyt ja mitä eniten käytät. Ne sä varmasti haluat myös Suomen ulkopuolella laittaa päälle.

3. Pakkaa mukaan monenelaisia vaatteita.
Niiden lempparivaatteiden lisäks kannattaa pakata mukaan mm. urheiluvaatteet (ihan kunnon lenkkarit jne.), biksut/uimahousut, jotain juhlavaa ja asiallista (ja tytöille korkkarit!!). Meillä oli esimerkiks ihan mun ekoina viikkoina täällä häät ja mua ilmoitettiin asiasta edellisenä iltana. Mun onnekseni olin ostanu Madridista häihin hyvin sopivan mekon, muuten en tosiaan tiedä mitä oisin tehnyt.

4. Shampoot, pesuaineet, yms.
Kannattaa ostaa mukaan valmiiksi kaikki mahdolliset shampoot, hoitoaineet, rasvat yms. koska ei oo kiva olla ilman tommosia perustavaroita ekoina päivinä.

5. Kosmetiikka, vitamiinit ja lääkkeet.
Jos sulla on jotain erityisiä vakkarimeikkejä yms, suosittelen ostamaan ne valmiiksi mukaan niin, että pärjäät niillä ainakin ekat kolme viikkoa. Lisäksi kaikki lääkkeet ja mahdolliset ravintolisät kannattaa raahata Suomesta. Mulla loppu migreeniä ehkäisevät ravinnelisät heti ekoina päivinä, ehdinkin siinä muutamat ihan kunnon migreenit kärsiä ennen kun sain Suomesta kyseistä ravinnelisää postitse... Muutenkin alussa on ihan hirveetä sairastaa, mulla ainakin siinä alussa tuli hirveä koti-ikävä, kun makasin vieraassa paikassa yksin migreenin kourissa sängynpohjalla. Ei kiva.

6. Mahdolliset oppikirjat, sanakirja.
OTA MUKAAN KOHDEMAAN KIELEN SANAKIRJA!! Helpottaa huomattavasti arkea. Tätäkään en siis ennen lähtöä tajunnut ja äiti mulle sitten joutui suomi-espanja sanakirjan lähettämään postissa.
Ja jos oot opiskellut Suomessa kohdemaan kieltä aiemmin, kannattaa ottaa ne oppikirjat mukaan. Mä nimittäin jätin espanjankirjat kotiin Suomeen ja kun tajusin, että niistä ois ihan kivasti apua niin äiti ne mulle lähetti tänne. Noh, tottakai se paketti joka postissa hävis oli just se joka sisälsi mun lempparipaidan, lempparihousut sekä ne järkyttävän KALLIIT espanjankirjat...

Ja viimeiseksi se kaikkein tärkein;

ÄLÄ STRESSAA TURHAAN ETUKÄTEEN. 
Ihan oikeesti. Voin luvata, ettei se vaihdon stressaaminen auta yhtään. Mähän ite kätyin suunnilleen jokaisen yön viime kesänä siihen, että itkin kaikesta mahdollisesta. Perheen, kavereiden, silloisen poikaystävän jne jättämisestä, siitä että mitä jos en opi espanjaa yms. Siis se stressaaminen ja itkeskely on IHAN turhaa. Itkekää sitten lentokentällä tai -koneessa. Nauti vikoista hetkistä Suomessa ja tee kaikkea kivaa!
Vaihtovuosi on ainutlaatuinen kokemus, eikä mikään vedä sille vertojaan. Vaikka tähän vuoteen on mahtunut myös mun elämän vaikeimpia hetkiä, mä en silti vaihtais minuuttiakaan pois. Oon kasvanut henkisesti niin paljon. Ja niin hassulta kun se kuulostaakin, mun piti oikeesti lähteä pois kotoa näinkin pitkäksi ajaksi oppiakseni arvostamaan kotia ja kaikkea mitä siellä on.

sunnuntai 25. toukokuuta 2014

34 päivää



Taas on ehtinyt hujahtaa jonkin aikaa viime postauksesta. En vaan oo ehtinyt kirjottelemaan. Sama tuttu tarina, ei vaan riitä aika kaikkeen. Ihan hyvä näin.
Viime postauksessa mainitsinkin, että mulla oli kivoja suunnitelmia pidennetylle viikonlopulle. Lähdin siis Malagaan moikkaamaan mun isoäitiä! Niille, jotka eivät tiedä niin mun isän puolen isovanhemmat asuu siis osan aikaa vuodesta aina Malagassa.
Mun oli tarkoitus lähteä vappuaattona 12 aikaan lähtevällä junalla ensin Sevillaan ja siellä vaihtaa junaa ja jatkaa Malagaan. Noh, tapani mukaan kuitenkin saavuin juna-asemalle noin kymmenen minuuttia ennen junan lähötä, enkä enää saanut lippua junaan. Odottelin siellä sitten kolmisen tuntia seuraavaa junaa. Onneks mun kaveri tuli pitämään mulle seuraa ja vietettiin ihan hauska iltapäivä siellä tulikuumalla juna-asemalla.
Oli ihana nähdä pitkästä aikaa ihan omaa sukulaista haha. Syötiin hyvin, kävin rannalla ja käytiin shoppailemassa. Oli ihanat pari päivää Malagassa. Sain myös vietyä pari talvitakkia ja muita vähän paksumpia vaatteita isoäidille Suomeen vietäviksi. Loput pidennetystä viikonlopusta menikin Jerezissä kavereiden kanssa ja rannalla.
Seuraava viiikko meni koulussa kaikkien ollessa ihan innoissaan, sillä perjantaina alkaisi (tosin vasta epävirallisesti) kauan ja hartaasti odotettu Feria!! Feria on siis jokavuosi järjestettävä juhla Jerezissä. Perjantai ja lauantai oli epävirallisia päiviä, mutta nautittiin niistä kyllä ihan samalla tavalla kuin lopuistakin päivistä.
Keskiviikkona muista päivistä poiketen olin perheen kanssa. Sain  vihdoin pukea mun hostäidin tekemän ihana flamenco-mekon!! <3 Rakastuin... Keskiviikkona oli siis Día de la Mujer ja lähes kaikki naiset pukeutui flamenco-mekkoihin.






Maanantai, tiistai keskiviikko ja torstai kului omaa lomaa koulusta viettäen ja Feriasta nauttien. Torstai yönä mulle kuitenkin nousi järkyttävä kuume. Menin kotiin jo neljän aikoihin aamulla ja hautasin itteni kolmen peiton alle.
Kun mulla sitten perjantai aamunakin vielä sitä kuumetta oli, niin lähdin ihan suosiolla hostien kanssa rantatalolle loppuviikoksi.
Tää viikko on mennyt ihan normaalisti koulussa, salilla ja kavereiden & perheen kanssa. Viikonloppuna ollaan otettu vaan rennosti enkä oo kun pikasesti pyörähtänyt näkemässä muutamia kavereita.
Tultiin tässä just kotiin kun olin hostvanhempien kanssa viettämässä sunnuntaita tuttujen mökillä. Tuntuu hassulta sanoa mökki, koska näiden mökit ei vastaa suomalaisia mökkejä ollenkaan. Oon kuitenkin tullu siihen tulokseen, että mökki on paras sanavalinta.
Nyt yritän nauttia täysillä vielä näistä viimeisistä 34 päivästä ja olla miettimättä sitä, että kohta oon jo Suomessa. Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!!

tiistai 29. huhtikuuta 2014

Una aventura es más divertida si huele a peligro



Viikonloppu meni taas ihan hujauksessa. Hyvä kun ehti henkeä vetää. Pakko kyllä myöntää, että tää viikonloppu oli paras vähään aikaan, vaikka kokoajan piti olla tekemässä jotain. 
Perjantaina vietettiin mun kavereiden Sorayan ja Claudian synttäreitä. Mun mielestä on kiva, kun täällä juhlienjärjestämiseen pystyy vuokraamaan vaikka minkälaisen paikan ja ne on vielä yleensä tosi halpoja.
Usein käytäntönä on, että kaikki maksaa muutaman euron vuokrasta, ettei juhlien järjestäjän harteille jää kaiken maksaminen. Monesti myös lisämaksua vasten saa juoda niin paljon (mitä ikinä sitten haluaakaan juoda, limua tai alkoholia) kun tekee mieli. Tosin, en usko, että Suomessa ilmaiset juomat-periaate toimis ihan yhtä hyvin kun täällä...
Lauantaina juhlittiinkin sitten mun kaverin Adrianin synttäreitä vähän pienemmällä porukalla. Mä ja muuta muu tosin liuettiin paikalta aika pian sen jälkeen kun oltiin ahdettu ittemme täyteen ruokaa ja kakkua. Mä olinkin kotona jo yhden aikoihin. Perjantain juhlinta vei veronsa. Mä en vaan pysty nukkumaan kunnolla, jos pääsen kotiin seitsemän aikaan aamulla. Ihan sama kuinka väsynyt oon. 
Sunnuntaina herättiin perheen kanssa aikasin ja suunnattiin hostserkun Aaronin primera comunión-juhlaan. Tää on siis vähän Suomen rippijuhlia vastaava juttu, muttei kuitenkaan sama asia. Anyways, googlettakaa jos kiinnostaa enemmän juhlan merkitys. 
Mun mielestä parhaita päiviä täällä on ne päivät, kun mennään jonnekkin sukujuhliin hostien kanssa. Tuntuu hassulta sanoa, että mun mielestä täällä sukujuhlat on ihania, mutta kun ne oikeesti on. Paikalla on aina mieletön määrä porukkaa, kaikki on ilosia, saa hyvää ruokaa, paljon tuttuja ja mä aina nauran mahani kipeeksi. Muutenkin arvostan tosi paljon vapaa-aikaa, jonka saan viettää host-perheen kanssa. 
Tällä viikolla mulla on enää yksi koulupäivä, koska torstai ja perjantai on vapaata. Loppuviikolle on kivoja suunnitelmia, enkä malttais enää huomenna mennä kouluun, varsinkaan kun ulkona paistaa jokapäivä aurinko ja asteita on noin kolmekymmentä... :)

Ps. Yhden päivän verran vajaat kaks kuukautta ja oon jo Suomessa...

sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Semana Santa



Jeesus. 
Hmm... Kuk Klux Klan?
Rallikuski hehehe

Hilla <3

Minä, Hilla & Anne. Ihania tyttöjä :)

Nyt on pääsiäislomat lomailtu ja huomenna koittaa koulunpenkille palaaminen. Meillä on ollut koko viikko lomaa ja en voi uskoa, että huomenna pitää herätä seittemältä kun oon tässä muutamana aamuna kotiutunut siinä kuuden tai seitsemän aikaan aamulla...
Loma on ollut tosi kiva. Viime viikon perjantaina käytiin kattomassa epävirallisia pääsiäiskulkueita, sunnuntaina kun Semana Santa virallisesti alkoi olin perheen kanssa keskustassa ja viikolla käytiin lähes joka päivä katsomassa keskustassa isoja kulkueita kavereiden kanssa. Keskiviikkona muu perhe lähti rantatalolle ja mä jäin yksin kotiin muutamaksi päiväksi.
Torstaina oltiin aamuun asti katsomassa kulkueita kavereiden kanssa. Oli kyllä jalat aika muussina kun vihdoin pääsin kotiin monen monen tunnin kävelyn ja seisoskelun jälkeen. Musta toi torstai oli kaikista kivoin päivä katsoa kulkueita, ne oli paljon vaikuttavampia ja hienompia yöllä.
Perjantaina aamulla kun olin nukkunut vajaat kolme tuntia hostisä tuli hakemaan mut rantatalolle. Perjantai menikin nukkuessa ja voimia kerätessä. Lauantaina menin viereiseen kaupunkiin Coniliin viettämään päivän Cadizista tulleiden Annen ja suomalaisten Hillan ja Ellenin kanssa. Oli ihanaa kierrellä pikkuisia turistikauppoja, vaikken mä mitään muuta kun jätskiä ostanutkaan.
Perjantaina illalla hostserkku Miguel sai mut suostuteltua lähtemään viereiseen kylään Vejeriin. Vejerissä oli bileet, koska tänään sunnuntaina siellä vapautetaan härkä ja muuta tosi espanjalaista touhua. Iltaruuan jälkeen täti heitti meidät Vejeriin ja mentiin puistoon muiden nuorten sekaan. Myöhemmin porukka kerääntyi yhdelle kadulle, jossa oli DJ. Hyvä meno ja kaikki tanssi aamuun asti.
Tultiin äsken kotiin rantatalolta ja nyt vaan lepäilen ja valmistaudun henkisesti siihen, että huomenna pitää taas raahautua kouluun... Täällä kaikki hyvin ja oon erittäin onnellinen.