Suomi-fiilis

Hyvää perjantaita täältä hyytävän kylmästä Espanjasta! Kyllä, luitte oikein. Täällä on tällä hetkellä ihan järkyttävän kylmä, ja koska meillä ei ole kotona lämmitystä (kuulemma aika yleistä täällä) niin mä mm. nukun kolmen peiton kanssa ja älytön määrä vaatteita päälläni.
Tällä hetkellä ulkona sataa kaatamalla ja on harmaata. Ihan kuin Suomessa olisi. Mun Suomi-fiilistä lisää vielä se, että tänään koulusta tullessa mua odotti ihana yllätys; karkkia, suklaata ja hapankorppuja mummolta Suomesta!!! Oonkin tässä tunnin verran hengaillu maailman levein hymy huulilla odotellen sopivaa hetkeä maistaa noita herkkuja.
Mitään ihmeellistä tänne ei kuulu. Koulua, koulua ja perusarkea. Keskiviikkona tosin oli oppilaiden lakko eikä ollut oppitunteja, joten niimpä tiistai-iltana käytiin katselemassa Jerezin yöelämää kavereiden kanssa. Eipä siellä oikein meidän lisäksi muita liikkellä ollutkaan.. :D

IHANAA!!! <3

Kokonaan uusi maailma

Ootteko koskaan miettinyt, miten paljon asiat muuttuu vuodessa? Miten paljon ihminen kerkeää muuttua vuoden aikana? Tai kuinka elämässä saattaa nyt olla maailman tärkeimpiä ihmisiä, joiden olemassaolosta ei vuosi sitten edes tiennyt.

Siitä on nyt suunnilleen tasan vuosi, kun aloin miettimään vaihtoon lähtöä enemmän. Mun ensimmäiset ajatukset vaihdosta tuli jo monia vuosia sitten, mutta ne oli suunnilleen samaa tasoa kuin "ois kiva jos saisin isona kolme lasta", en siis ajatellut vaihtoonlähtöä tosissani. Ensimmäisen kerran kun äidille sanoin haluavani lähteä vaihtoon, heitin sen puoliksi läpällä. En ajatellut, että mä vuoden päästä oikeasti istuisin kirjoittamassa tätä postausta Espanjassa.

Viime syksyssä oli tavallaan paljon samoja piirteitä, kuin tässä syksyssä. Mä aloitin uudessa lukiossa, mistä en oikeestaan tuntenut ketään (melkoisen paljon enemmän ihmisiä kuitenkin kuin täältä, heh), viikonloput kului uusiin kavereihin tutustuessa ja ilmassa oli koko ajan semmoista uutuuden tunnetta. Lisäksi viime syksy kului vähintään yhtä nopeasti, kuin tämäkin syksy on kulunut.

Kuitenkin musta tuntuu, että viime syksystä on vähintään viisi vuotta. Mä tunnen itseni niin paljon vanhemmaksi ja viisammaksi (terkkuja tulevaisuuden minälle, tiedän että naurat tälle vuoden päästä), musta tuntuu että oon kokenut ihan älyttömän paljon uutta. Ja niinhän mä olenkin.

Läheskään kaikki ihmiset eivät koe elämänsä aikana tilannetta, missä ne jättää kaiken, ihan kaiken, tutun ja turvallisen taakseen ja hyppää täysin uusiin kuvioihin. Tottakai jokaisen elämässä tulee paljon tilanteita, missä jätetään osa siitä tutusta ja turvallisesta taakse. Otetaan esimerkiksi vaikka uusi koulu tai työpaikka. Juu, ihmiset vaihtuu ainakin osittain, pitää opetella uudet rutiinit ja muuta pientä, mutta se ei ole mitään verrattuna siihen, mitä me vaihtarit koetaan. 

Vaihtareille kaikki on täysin uutta; uusi kieli, uusi perhe, uudet kaverit, uusi kotimaa, uudet tavat. Kokonaan uusi maailma. Mun elämä on kokenut tänä syksynä täydellisen mullistuksen, kaikki käännettiin ylösalaisin ja vaihdettiin. Joinain tän taipaleen ihan alkuhetkinä musta tuntui, etten enää tuntenut edes omaa itseäni. Oon kuitenkin tajunnut sen, etten minä missään vaiheessa ole muuttunut mitenkään radikaalisti. Mä vain löysin itsestäni semmosia puolia ja voimavaroja, joista mulla ei ollut minkäänlaista tietoa ennen kuin elämän ylösalaisin heittäminen pakotti ne esiiin. 

Ennen vaihtoon lähtöä mua ärsytti lukea vaihtarien juttuja, kun ne aina selitti siitä kuinka "kukaan joka ei ole kokenut tätä ei voi tietää miltä tää tuntuu" mutta mun on valitettavasti ihan pakko sanoa, että en tiedä mitään mikä pitäisi enemmän paikkansa. Lisäksi yhdyn siihen kuoroon, joka kailottaa sitä kuinka vaihtoon lähteminen oli elämän paras päätös. Vaihtovuosi on ainutkertainen kokemus, eikä tätä voi kokea muuten kuin pakkaamalla ne kamat ja haistattamalla pitkät kotimaalle. 

Ps. Mulla iski tänään ikäkriisi, kun tajusin että se täysi-ikäisyys oikeesti kolkuttelee jo ovella. 

Mä lupaan yrittää enemmän

Paljon sanottavaa muttei sanoja, suuria ajatuksia muttei kykyä ilmaista niitä, paljon kerrottavaa mutten tiedä mistä aloittaa. Olin poissa melkein kaksi viikkoa ja taas lupaan yrittää enemmän. Kamera makaa edelleen vaatekaapin ylähyllyllä, se ei halua liikkua sieltä.
Tämän melkein kahden viikon aikana olen läpäissyt CMC:n kokeen, jäänyt parin pisteen päähän economian läpäisystä, saanut kaikki oikein englannin kokeessa ja palauttanut tyhjän historian kokeen, koska unohdin sanakirjan kotiin. Olen nukahtanut oppitunnille useamman kerran kuin koskaan aiemmin. Olen oppinut uusia asioita ja viettänyt Halloweeniä kavereiden kanssa.

Viime viikonlopun vietin rantatalolla. Nauroin liikaa, minut vietiin katsomaan kun pojat surffaa (meinasin kuolla kateuteen, joku päivä mäkin osaan), paloin taas auringossa, vietin aikaa "serkkujen" kanssa, minut esiteltiin kahdelle englantilaiselle tytölle ja tajusin etten enää osaa puhua englantia. Nautin jokahetkestä. 

Maanantaina lähdimme koulun kanssa retkelle Tajo de Alguilaan. Vaelsimme kuusi tuntia vuoristossa ja näin kauneimmat maisemat, mitä olen elämäni aikana nähnyt. Illalla saavuimme majataloon, missä nukuimme (tai missä oli tarkoitus nukkua). Yön hytisimme olohuoneessa pelaten korttia ja biljardia tuttujen ja tuntemattomien koululaisten kanssa. 
Tiistai-aamuna vuorossa oli melontaa. Vietin loppujen lopuksi varmaan enemmän aikaa veteen heitettynä, kuin siellä kanootissa, sillä meidän vesisota yltyi siihen että opettajat ja oppilaat kaatoivat toistensa kanootteja ja heittelivät toisiaan veteen. En muista milloin olisin nauranut yhtä paljon, vaikka pelkäsin kuolevani hypotermiaan.
Keskiviikko, torstai ja tämä päivä kului koulussa kaikkien kärsiessä retken aiheuttamasta univelasta. Jerez hahmottuu jo päässä paremmin. Osasin eilen jopa mennä bussilla ostoskeskukseen ja takaisin (sinne on sitä matkaa aika paljon..).

Con la mas guapa de todas.

Rocio & Linda <3

Maisemat majatalon olohuoneen ikkunasta.

Yritin eilen tulla julkaisemaan tätä postausta, mutta Blogger ei suostunut yhteistyöhön mun kanssa. Perjantaista ei mitään kummempaa kertomista, meni kavereiden kanssa ulkona. Tänään aion suunnata salille ja ehkä aloittaa espanjan-kokeeseen lukemisen. Katellaan.

Lupaan, että tää oli viimeinen kerta kun olen poissa 2 viikkoa. Oikeesti. Mä lupaan yrittää enemmän.