Päivä päivältä onnellsempi

Taas yksi viikko lisää pulkassa. Kohta eletään jo marraskuuta. Ihan hullua. Musta tuntuu, että tää vuosi on ohi ennen kuin edes tajuan. 

Viikonloppu oli taas ihan mahtava. Perjantaina oli tosi sateinen ilma ja ajattelinkin hylkääväni alustavat suunnitelmat uloslähtemisestä. Olin jo suihkunraikkaana menossa sänkyyn kattomaan leffaa kun puhelimeen alkoi tulemaan viestejä siitä, että missä nähdään ja monelta. No äkkiä vaatteet päälle ja matkaan.

Perjantain porukkaa.

Perjantai meni yllätys yllätys, Jerez74:ssä. Oli ihan sairaan hauska ilta, eikä pieni vesisadekaan haitannut. Musta tuntuu, että jokakerta kun lähden täällä ulos tutustun enemmän ihmisiin, kuin Suomessa vuoden aikana. Kiitos siitä tosin kuuluu mun kavereille, jotka kierrättää mua ympäriinsä ja esittelee noin jokatoiselle vastaantulijalle! :D
Lauantaina sama suunta, tällä kertaa vähän isommalla porukalla ja kylmemmällä ilmalla. Mä olin oikeesti ihan jäässä, ja alkoi tulemaan Suomi mieleen. Kaikki nauroi kun mulla, joka olen sieltä kaukaa pohjoisesta, oli kylmempi kuin kuumuuteen tottuneilla espanjalaisilla.
Tällä hetkellä mulla on tuntuu olevan enemmän kavereina poikia, kuin tyttöjä. Koulussa kyllä oon lähes aina pelkästään mun tyttökavereiden kanssa, mutta vapaa-aika kuluu rinnakkaisluokkalaisten sekä muutamien mun luokkalaisten poikien kanssa.
Jotenkin vaan tuun tosi hyvin niiden kanssa toimeen, eikä tarvita semmoista tytöille yleistä esittämisvaihetta, vaan ollaan heti ihan reilusti kaikki kavereita keskenään. Lisäksi musta oikeesti välillä tuntuu, että mulla on täällä enemmän yhteistä poikien, kuin useimpien tyttöjen kanssa :D Ja no ehkä tähän vapaa-aika juttuun liittyy myös se, että lähes kaikilla tytöillä on täällä se oma ah niin ihana poikaystävä, jonka kanssa menee kaikki aika. Sekä myöskin se, että mun parastyttökaveri Linda on töissä viikonloput ja illat.

Oon ruvennu miettimään sitä, että mitä mä teen kun palaan Suomeen. Mun koko elämä on nyt täällä, päivä päivältä oon onnellisempi, mä en enää osaa ajatella Suomea kotina. Niin oudot fiilikset.
Koti-ikävää en ole potenut pitkään aikaan. Välillä viipyy ajatukset yksittäisissä ihmisissä muutaman minuutin liikaa, mutta siihen se sitten jääkin. Tosin parempi näin päin.
Yritän olla miettimättä liikaa sitä, mitä tapahtuu ensi kesäkuussa. Se mitä sitten tapahtuu, tapahtuu kun on sen aika. Ja tällä hetkellä näyttää siltä, etten Suomeen yksin lähde haha!

Jerez 74 ja uusia kavereita

Mä aloittelin kirjottamaan tätä postausta jo sunnuntaina, mutten sitten jostain syystä saanut kirjotettua loppuun asti. Tänään mulla on tulossa varmaan ihan kotipäivä, opettajilla alkoi kolmen päivän lakko ja koulua on vasta perjantaina. Ihan kiva miniloma ja sitten heti perään viikonloppu, en valita. Täällä sataa pitkästä aikaa, hyvä syy kääriytyä peittoihin ja nauttia kotona lemppari tv-sarjasta. 

En tiedä miksi, mutta mulla on semmonen fiilis, että takana on tosi onnistunut viikonloppu, vaikkei mitään ihmeellistä tapahtunutkaan. Perjantaina illalla migreenistä selvittyäni lähdin vähäksi aikaa ulos Antonion sekä tämän kahden kaverin kanssa. Käppäilin puhelimen kartan kanssa treffipaikkaan, ei oo Jerez vielä ihan hallussa. 

Käytiin ensiksi Jerez74-nimisessä paikassa, joka on siis talojen piha, minne porukka täällä kokoontuu. Sen jälkeen käveltiin läheiseen puistoon, missä oli meidän koululaisia. Oli aika wtf-hetki, kun 15 hengen porukka alko kuorossa huutamaan mun nimeä ja puhumaan mulle kaikki samaan aikaan kun saavuttiin paikalle.. :D no sain siinä ihan hyvin juteltua muutaminen semmoistenkin kanssa jotka ei ole mun luokalla. 

Illan mulle eniten esitetty kysymys oli varmaan "muistatko mut, silloin kerran..." ja yleensä se silloin kerran oli esim. istuit mun viereen bussissa tai jotain yhtä mieleenpainuvaa. Ei mut oikeesti, mun mielestä on tosi kiva, että mut otetaan hyvin vastaan ja ihmiset on niin mukavia mulle.

Lauantai meni ihan kotona lepäillessä ja sunnuntaina mentiin kävelylle keskustaan perheen kanssa. Syötiin lounaaksi tapaksia baarin terasilla ja mulla tuli ihan mieletön onnellisuuskohtaus. Oli kaunis päivä, hyvää ruokaa ja kivoja ihmisiä ympärillä. Vaikka täällä oleminen onkin välillä vähän vaikeeta, niin tollasina hetkinä palautuu mieleen niin hyvin jokainen syy miks tänne on lähdetty. 

Eilen lähdin ulos mun rinnakkaisluokkalaisten poikien kanssa, ja suunnattiin minnekkäs muuallekaan kuin Jerez74:ään. Oli tosi hauska ilta ja tuli taas niin paljon uusia tuttavuuksia, että ihan mahdotonta muistaa nimiä, varsinkin mun maailman surkeimmalla naama-nimi-muistilla. 

Suomen opiskelu on muuten kovaa huutoa täällä, eilen opeteltiin mm. "Zacarias on tyhmä". En tiedä miten, mutta tyhmä vääänty kaikkien suussa Timoksi. No eiköhän se oo ihan se ja sama onko Zacarias tyhmä vai Timo.

Käväsin äsken kaverilla, enkä kotiin tullessani saanut rapun ovea auki ja alkoi järkyttävä kaatosade. Nyt hytisen tässä sängyllä kylmissäni. Taidan suunnata kuumaan suihkuun ja sitten aloittaa pako-maratoonin! Hyvää viikkoa kaikille!

ps. Postauksen kuvat on sunnuntailta.

Koulu Espanjassa

Terveisiä sängyn pohjalta. Mahtava alku viikonlopulle, kun aamulla tajusin viisi minuuttia koulussa oltuani etten näe mitään ja migreeni iskee vaihteeksi.. Oli muuten vähän suurempi operaatio lähteä kotiin koulusta. Hostäidin piti tulla hakemaan mut ja allekirjoittaa kolme paperia, että sain lähteä kotiin! :D

Ajattelin tulla kertomaan teille koulusta Espanjassa, kun ei nyt hirveesti muuta kerrottavaa ole. Ja koulu on täällä oikeesti aika erilaista. Kuvia mulla ei ole, koska koulussa ei saa käyttää puhelinta edes välitunneilla ja kameraa ei oo mukana ollut.
Espanjassa kouluvuosi jakaantuu kolmeen osaan, joista mulla on käynnissä nyt ensimmäinen trimester. Vissiin joulukuuhun asti kestää. Koeviikkoja ei ole, vaan yhdessä sovitaan opettajan kanssa milloin pidetään kokeet. Mulla on ollut jo kaksi koetta, economia ja cmc. Tänään ois ollut matikka, mutta migreeni "pelasti" mut siltä, hehe.
Koulupäivät on aina samanpituisia, koulu alkaa 8:15 ja loppuu 14:45. Suurin osa oppilaista kulkee kouluun koulubusseilla. Niin myös minä ja Samanta.
Mä opiskelen koulussa sosiaalisia aineita. Elikkä lukujärjestykseen kuuluu historiaa, englantia, matematiikkaa (yhyyy..), ranskaa, filosofiaa, economiaa (aika samanlaista kun yhteiskuntaoppi), cmc (vähän niinkun terveystieto), pin (en oikein ymmärrä mitä se on, kopioidaan vaan juttuja äikän kirjasta vihkoon), espanja ja liikunta. Ranska on mulle ihan uusi kieli, mutta espanja tukee sitä aika hyvin niin ainakin vielä pärjään ihan hyvin.
Varsinaisia välitunteja ei ole, tuntien välissä on vaan muuta minuutti taukoa ja melkein kaikki tunnit on samassa luokassa ja omien luokkalaisten kanssa. Ainoastaan matikan ja ranskan tunneilla vaihtuu vähän porukka. Jokaisessa aineessa on kuitenkin oma opettaja.
Kello 11:15-11:45 on ainoa kunnollinen välitunti. Tää on oikeestaan ainoa aika koulussa kun ehtii juttelemaan kavereiden kanssa. Normaalisti kaikki menee jonnekkin istumaan koulunpihalle ja syö eväsleivät, tai sitten kävelee koulua ympäri.
Liikuntatunnit pidetään koulunpihalla, eikä meillä ole edes varsinaista liikuntasalia koulussa. Lukion oppitunnit on meidän koulussa parakeissa, ja yläasteen tunnit virallisessa koulurakennuksessa. Parakit on ihan kamalia, siellä ei ole ilmastointia, joten iltapäivällä kun lämpö kipuaa sinne 30 asteeseen niin on aika tukalat oltavat..
Kaiken kaikkiaan tykkään koulusta täällä Espanjassa, vaikka tottakai se on mulle vielä tosi haastavaa kielitaidon (tai oikeastaan sen vajaavaisuuden) takia. Tähän asti oon saanut myös käyttää kummassakin tekemässäni kokeessa sanakirjaa apuna, ja mulla on se myös aika tiiviisti käytössä oppitunneillakin. Kiitos äiti kun lähetit sen!! :)

Hyvää viikonloppua kaikille!

Huono bloggari ilmoitauttuu...

Hupsista.. melkein kaksi viikkoa vierähtänyt edellisestä postauksesta. Pahoittelen! En edes viitti sanoa mun syytä.. Tosiaan paljon kiirettä pitänyt juu ja kaikki varmasti uskoo mua.

Mä en varmaan edes muista, mitä on tapahtunut ton viime postauksen jälkeen, täällä tapahtuu niin paljon kaikkea koko ajan! Yritänpä silti. Kuviakaan ei oo montaa, vaikka kameraa oon mukana raahannut aina välillä.

 Minä, Deyanira, Linda ja Noelia.

Eläintarhassa siskojen kanssa, olikohan tämä nyt viimeviikolla kun oli yks vapaapäivä :D

Kaks viikkoa sitten lauantaina oltiin espanjalaisissa häissä. Sinnekin tosiaan raahasin sen kameran mukaan, kuvasaldo 1 kuva. Nojoo.. 

Espanjalaiset häät (ainaakaan nämä) ei ihan hirveesti eronnut suomalaisista. Mentiin siis vasta sinne hääjuhlaan, eikä ollenkaan kirkkoon. 

Pöydät oli katettu täyteen tapaksia, joita syötiinkin aluksi pari tuntia. Sen jälkeen kaikille kannettiin eteen paella-lautaset ja sitten vielä kakkua. Syömingit ja juomingit kesti varmaan sen kolme, neljä tuntia. Mitään varsinaista ohjelmaa häissä ei ollut, mutta syömisen jälkeen suurin osa hääporukasta siirtyi tanssilattialle bailaamaan espanjalaisten hittien tahtiin. Minä en kyllä sitä takapuoltani sinne asti uskaltanut hilata...

Brassivaihtari Samanta.

Häissä tapahtu myös semmonen hauska välikohtaus, että mun hostsisko päätti yrittää toimia amorina ja kävi antamassa mun numeron sulhasen pojalle joka sitä hostisän mukaan pyysi. No mikäs siinä, ainakin sain omanikäistä seuraa häiden ajaksi. Ja riitti hääväelläkin tekemistä kun noin 20 henkilöä päätti että meidät pitää nyt parittaa.. Noo nyt on yksi kaveri lisää Cadizissakin jos sinne joskus eksyn! Illalla lähdettiin sitten vielä loppu viikonlopuksi perheen rantatalolle Caños de Mecaan.

Viime viikko meni koulussa, kavereiden kanssa ja salilla. Perjantaina tavattiin kolmen brassivaihtarin kanssa aluevalvojaa Inmaa kahvilassa ja juteltiin kuulumiset läpi. Kun tultiin Samanatan (brassivaihtari, joka asuu samassa perheessä) kanssa kotiin kerättiin kamat kasaan ja suunnattiin taas rantatalolle koko perheen voimin viikonlopun viettoon.

Matheus, Samanta, Nayara, minä ja aluevalvoja Inma.

Tää rantatalo on näille vähän niinkun mökki.Tosin pakko sanoa että viihdyn siellä ehkä vähän paremmin kuin Suomessa mökillä, sillä tän meidän talon kaks viereistä taloa on sukulaisten omistuksessa, mikä tarkottaa sitä että yleensä siellä on hillitön määrä porukkaa.
Tänäkin viikonloppuna riitti seuraa, yhdeksän aikuisten lisäksi meitä oli hostsisko Malena, brassivaihtari Samanta, Malenan serkku Adriana, Malenan serkut Jose ja Miguel sekä heidän kaverinsa Juan Manuel. Ja kaikki plusmiinus kolme vuotta samanikäisiä. Sunnutaina seuraan liitty vielä toisen brassivaihtarin Nayaran perhe.

Osa porukasta. Paloin muuten täysin punaseksi naamasta ja tuli kivat rajat aurinkolaseista..

Tänään olikin sitten vähän rauhattomampi koulupäivä kun ei yöllä oikein uni tullut kun se unirytmi pääsi viikonlopun valvomisten takia vähän sekottumaan. Enpä onneks ollut ainoo, Lindalla oli taas vaihteeks ihan yhtä rauhattomat läpät :D Oon kyllä niin onnellinen, että oon onnistunu löytämään koulusta monta hyvää kaveria näinkin lyhyessä ajassa!

Mä koen tän tasan yhden kerran

Mä näin unta laskettelusta, laskin alas isoa mäkeä ja mulla oli kivaa. Enpä jäänyt unta sen enempää miettimään, kunnes mainitsin isille whatsapissa asiasta ihan ohimennen. No sain vastauksena "Freud: unet on metaforisia kuvia, joiden avulla psyyke käsittelee asioita, joita se ei uskalla suoraan sellaisenaan käsitellä". 

Mä aloin miettimään millaista laskettelu on. Ensin päätetään, että mä haluan laskea ton mäen alas. Sitten nähdään enemmän tai vähemmän vaivaa hankkia ne laskettelukamat ja laitetaan ne päälle. Sen jälkeen on vuorossa se mäen yläpäähän kiipeäminen, ja kun sinne päästään varmistetaan vielä että kaikki kamat on hyvin ja oikein päällä. Katsotaan ettei alla ole ketään ja sitten annetaan vaan mennä. Mäessä me vältellään jäisiä kohtia, joskus kaadutaan mutta aina jotenkin päästään sinne mäen alapäähän asti.

Mä oon siellä mäen alapäässä ensin päättänyt lähteä vaihtoon, oon henkisesti ja fyysisesti valmistautunut siihen. Mä oon kiivennyt tän mäen ylös ja matkalla ylös kuunnellut vinkkejä tätä laskua varten niiltä, jotka on sen jo joskus laskenut. Oon pelännyt ja välillä meinannut kääntyä takaisin alas ja olla menemättä.

Lopulta oon kuitenkin kiivennyt tämän mäen ylös. Oon varmistanut, että mulla on ne sukset mahdollisimman hyvin jalassa. Ottanut sen viimeisen turvallisen hengenvedon ja antanut mennä. 

Nyt oon laskenut tätä mäkeä yhden kymmenesosan verran, mulla on vielä paljon edessä. Välillä oon vähintäänkin kompuroinut, ja alussa mun meno oli aika huteraa. Ihan niinkun kaikessa uudessa ensimmäistä kertaa tehdessä. Välillä mua on pelottanut tää vauhti, oon meinannut kaatua jäisiin kohtiin, mutta pahimmilta kaatumisilta oon onnistunut välttymään. 

Mun unessa mä en laskenut sitä mäkeä yksin. Ja mä tiedän, etten laske tätäkään mäkeä yksin. Mulla on ihmisiä mun ympärillä, jotka on valmiina nostamaan mut takasin jaloille, jos satun kaatumaan. Jos mä alan liikaa hidastelemaan niin ne samat ihmiset myös kannustaa mua lisäämään vauhtia ja jatkamaan. 

Tiedän myös, että kun mä joskus pääsen sinne mäen alapäähän, en mä sielläkään oo yksin. Mulla on sielläkin ne samat ihmiset valmiina ottamassa mut kiinni, jos en osaa jarruttaa. 

Mä lasken tän mäen alas kerran mun elämässä. Oon päättäny nauttia siitä koko laskun ajan. En aio pelätä, että mä kaadun. Mut autetaan kuitenkin ylös.

Aion pysyä valaistussa rinteessä ja välttää metsäreittejä. Mä varon jäisiä kohtia ja pidän vauhdin sopivana itselleni. Mun pitää vaan antaa mennä ja nauttia, sitä varten tää vuosi on. Ja mä koen tän tasan yhden kerran.