Mä palasin Suomeen jo 28. kesäkuuta. Mua harmittaa, että blogi jäi niin sivuun, varsinkin vuoden lähestyessä loppuaan. Mä olisin halunnut kirjottaa tänne enemmän mun fiiliksistä ja kaikesta siitä, mitä tapahtu.
Viimeiset kuukaudet oli kaikessa kauheudessaan niitä kaikista parhaita aikoja. Lähestyvä kotiinpaluu ahdisti, mutta samaan aikaan tapahtu niin paljon kaikkea kivaa ja kaikki oli paremmin kun ikinä. Olisin antanu mitä vaan, että mun ei olis tarvinnut lähteä.
Tänään oon ollut tasan kaksi kuukautta Suomessa. Oon jo periaatteessa tottunut kaikkeen täällä, koulukin alko ja kaikki on melkein niin kuin ennen vaihtoa. Välillä mut kuitenkin täyttää semmonen kaipuu, että tuntuu niinkuin räjähtäisin.
Mä kaipaan Espanjasta kaikkea. Mun perhettä, kavereita, poikaystävää, ruokaa, lämpimiä ilmoja, Jereziä. Ja uskokaa tai älkää, mutta mä oon surullinen, etten alota koulua mun espanjalaisten luokkakavereiden kanssa.
Suomi on ihan erilainen, kuin ennen vaihtoa. Tai ei Suomi oikeesti minnekään ole muuttunut. Mä vaan nään tiettyjä asioita eritavalla. Ehkä se on ihan hyvä.
Jätän blogin näkyviin, tuskin enää tänne postailen. Tai mistä mä sen tiedän. Ehkä mun joskus tekee mieli purkaa tänne jotain ajatuksia vaihdosta.
Nyt kuitenkin tältä erää mä haluun kiittää teitä kaikkia, jotka jaksoitte lukea mun juttuja! Erityiskiitos menee kaikille teille, jotka ootte tullut ihan livenä sanomaan, että ootte lukenut mun blogia. Mä oikeesti arvostan sitä, mutta kaikki hyvä loppuu aikanaan.
Kiitos!
