Mitä tapahtuu, kun mä lähden?

Oon koko elämäni ollut semmonen ihminen, että mulla on muuiden kavereiden ja ystävien lisäksi ne muutamat henkilöt, joiden eteen tekisin mitä tahansa. Mun maailman parhaat ystävät Elli ja Sini on pysynyt mun elämässä ihan pienestä asti, enkä ikinä pystyis kuvitella elämää ilman niitä. Nytkin, vaikka meitä erottaa linnunreittiä 3416km, en ole ilman mun parhaita ystäviä. Mun onnekseni mulla on täälläkin ne tietyt hyvät ystävät, joiden eteen tekisin mitä tahansa. Etenkin yhden.
Oon järjettömän onnellinen näistä ihmisistä, joihin oon saanut tilaisuuden tutustua täällä. Tiedän, että mulla on aina mun tytöt, joille voin soittaa ja kertoa huolet. Mulla on aina joku, jonka kanssa lähteä vaikkapa salille. Mulla on ihana kaveriporukka, joiden kanssa juostaan milloin missäkin viikonloppuisin. Sekä lisäksi lukemattamia satunnaisia kavereita, joita mun pitäis oikeesti nähdä niinkuin oon luvannut.
Kuitenkin mulla on yksi ystävä, josta on muodostunut mulle kaikista tärkein. Semmoinen ystävä, jolle kerron kaiken, joka tietää kaiken, jonka eteen tekisin mitä tahansa, jonka mä tiedän rakastavan mua juurikin omana hankalana itsenäni. Ystävä, joka menee kaikkien muiden edelle.
Vaikka aloitettiinkin meidän ystävyys niinkin mallikkaasti, kuin suuttumalla toisillemme muutaman viikon tuntemisen jälkeen (eikä olla muuten sittenkään riidoilta säästytty), on tästä henkilöstä muodostunut mulle järjettömän tärkeä. Parasystävä. Nykyään en enää tiedä, mitä tekisin ilman mun parastaystävää täällä. Ja just siinä se ongelma onkin.
Mua pelottaa, että mitä tapahtuu kun lähden. Meillä on suunnitelmat loppuelämälle, kaikki valmiina. Ollaan luvattu pysyä aina ystävinä. Mutta toimiiko ystävyys oikeesti, kun ei ole välttämättä mahdollisuutta nähdä edes joka vuosi?
Oon miettinyt enemmän, kuin liikaa sitä, että voiko ystävyys jolla on 8 kuukauden pohja kestää loppuelämän. En osaa enää edes laskea, kuinka monet kyyneleet oon tukahduttanut tyynyyn illalla ennen nukkumaanmenoa pitkien yhteisten pohdintojen jälkeen. On rikkaus, että mulla on ystäviä toiselta puolelta Eurooppaa, mutta samaan aikaan musta tuntuu että elämä on vaan järjettömän epäreilua.
Miksei me voitu syntyä edes samaan maahan? Miksei me voida asua aina samassa kaupungissa ja käydä samaa koulua? Miksi joku näin hyvä saa kestää vain näin vähän aikaa? Ja ennen kaikkea, mitä tapahtuu kun mä lähden?

"La suerte fue mala al principio. Odio que hemos nacido muy lejos, a miles de kilómetros. Pero lo bueno es que hemos podido conocernos un tiempo." 

¡Feliz Año Nuevo!

Perjantaina varmaan puolisen tuntia postauksen julkaisemisen jälkeen menin kyselemään hosteilta, että mihin aikaan ollaan lähdössä rantatalolle. Vastaus oli, että lähdetäänkin vasta lauantaina ja palattaisiin Jereziin torstaina, eli uusivuosi vietettäisiin siellä. Pakko myöntää, että tän uutisen kuultuani hautauduin sänkyyn masentumaan ja parit kyyneleetkin pääsi, sillä mulla oli tosi korkeet odotukset uudenvuoden vietosta kavereiden kanssa.
No sain sitten itseni ylös sieltä sängynpohjalta ja suuntasin ulos moikkaamaan kavereita viimeistä kertaa vuonna 2013. Ja aamulla istuin kiltisti autoon mitään sanomatta, vaikka vielä surin suunnitelmien muuttumista. Noh, jälleen kerran mulla olikin ihan mielettömän hauskaa perheen kanssa ja tanssin sukulaisperheen talossa pidetyissä uudenvuoden juhlissa aamu 9 asti...

Uudenvuodenaattona syötiin meidän perheen sekä hostisän serkun perheen voimin kunnon illallinen, joka koostui merenelävistä ja muista ihanista herkuista. Hostisän serkun perheeseen kuuluu vanhemmat ja 15-vuotias Adriana. Heillä on talo aivan meidän rantatalon vieressä, ja juurikin heidän talossa vietettiin ne uudenvuoden bileet (paikalla oli useampi DJ ja talo oli muutettu ihan klubin näköiseksi, porukkakin oli ihan kiitettävästi :D). Kun kello lähentyi 12:sta siirryttiin kaikki TV:n ääreen seuraamaan uudenvuoden tv-lähetystä viinirypälekipot valmiina.
Espanjassa on tapana syödä yksi viinirypäle jokaisella kellonlyönnillä vuoden vaihtuessa. Viinirypäleitä syödään siis yhteensä 12, ja jos ne onnistuu syömään ajallaan uskotaan sen tuovan onnea uudelle vuodelle.

Host-sisko Malen, Adriana, Samnta & minä.

Samanta (joka muuten lähtee kuun lopussa takaisin Brasiliaan).

Vuoden vaihtumisen jälkeen skoolattiin shamppanjalla ilotulitusten paukkuessa ja suunattiin hetkeksi läheiseen baariin tanssimaan ja odottelemaan, että juhliin kutstut vieraat saapuvat. Varsinaiset juhlat starttasi siinä joskus kahden, kolmen aikoihin ja viihdyin siellä tosiaan ihan aamuun asti.
Muut päivät rantatalolla kului hyvin syödessä ja pitkiä kävelyjä rannoilla tehdessä. Kävin myös juoksemassa rannalla yhtenä iltana ja oli kyllä vähän eri asia, kuin Hietsun rannalla juokseminen...
Toivottavasti kaikki ottivat uuden vuoden vastaan kivoissa merkeissä ja tästä vuodesta tulisi vielä edellisiä parempi! Mulla on nyt vielä kuusi kuukautta edessä Espanjassa, enkä voisi olla onnellisempi!

Löydettiin rannalta jonkun hauta, kun oltiin kävelyllä.