Kyllä mä selviän

Itkettää, ahdistaa, pelottaa, mutta samaan aikaan hymyilyttää ja jännittää. Mun sisällä on semmonen tunnemyrsky, ettei vastaavaa ole koskaan ollut. Ihan kuin mun sisällä ois kaikki maailman tunteet samaan aikaan.
Oon keskellä vierasta kulttuuria, kieltä, ihmisiä. Mikään ei ole tuttua ja turvallista. Mun maailman turvallisin ja tärkein ihminenkään ei oo enää mun. En todellakaan tunne olevani vielä kotona. En varmaan vielä vähään aikaan.
Mietin tänään, että kuka on keksinyt vaihdon? Ja vielä enemmän mietin sitä, että kuka idiootti haluaa lähteä vaihtoon? Vapaaehtoisesti antaa repiä kaiken turvallisen ympäriltään.
Pahimpia on hetket yksin. Pahimpia on just tälläset hetket, että istun yksin koneella ja mietin asioita. Just tälläsiä hetkiä mun pitäis välttää, mutta ei se oo niin helposti tehty ku sanottu. En jaksa koko ajan yrittää ymmärtää mitä ihmiset puhuu, tarviin rauhaa. Ja just näinä rauhan hetkinä iskee ne pahimmat ajatukset päähän.
Entä jos mä en selviä, entä jos en jaksa tätä vuotta, entä jos haluan luovuttaa jo ennen ku oon alottanut.. Oon vielä elossa, tässä mä istun ja hengitän, mä hymyilen. Kyllä mä selviän.

Ja vielä ihan pienenä vinkkinä tuleville vaihtareille, älkää rakastuko 8kk ennen vaihtoon lähtöä..