tiistai 29. huhtikuuta 2014

Una aventura es más divertida si huele a peligro



Viikonloppu meni taas ihan hujauksessa. Hyvä kun ehti henkeä vetää. Pakko kyllä myöntää, että tää viikonloppu oli paras vähään aikaan, vaikka kokoajan piti olla tekemässä jotain. 
Perjantaina vietettiin mun kavereiden Sorayan ja Claudian synttäreitä. Mun mielestä on kiva, kun täällä juhlienjärjestämiseen pystyy vuokraamaan vaikka minkälaisen paikan ja ne on vielä yleensä tosi halpoja.
Usein käytäntönä on, että kaikki maksaa muutaman euron vuokrasta, ettei juhlien järjestäjän harteille jää kaiken maksaminen. Monesti myös lisämaksua vasten saa juoda niin paljon (mitä ikinä sitten haluaakaan juoda, limua tai alkoholia) kun tekee mieli. Tosin, en usko, että Suomessa ilmaiset juomat-periaate toimis ihan yhtä hyvin kun täällä...
Lauantaina juhlittiinkin sitten mun kaverin Adrianin synttäreitä vähän pienemmällä porukalla. Mä ja muuta muu tosin liuettiin paikalta aika pian sen jälkeen kun oltiin ahdettu ittemme täyteen ruokaa ja kakkua. Mä olinkin kotona jo yhden aikoihin. Perjantain juhlinta vei veronsa. Mä en vaan pysty nukkumaan kunnolla, jos pääsen kotiin seitsemän aikaan aamulla. Ihan sama kuinka väsynyt oon. 
Sunnuntaina herättiin perheen kanssa aikasin ja suunnattiin hostserkun Aaronin primera comunión-juhlaan. Tää on siis vähän Suomen rippijuhlia vastaava juttu, muttei kuitenkaan sama asia. Anyways, googlettakaa jos kiinnostaa enemmän juhlan merkitys. 
Mun mielestä parhaita päiviä täällä on ne päivät, kun mennään jonnekkin sukujuhliin hostien kanssa. Tuntuu hassulta sanoa, että mun mielestä täällä sukujuhlat on ihania, mutta kun ne oikeesti on. Paikalla on aina mieletön määrä porukkaa, kaikki on ilosia, saa hyvää ruokaa, paljon tuttuja ja mä aina nauran mahani kipeeksi. Muutenkin arvostan tosi paljon vapaa-aikaa, jonka saan viettää host-perheen kanssa. 
Tällä viikolla mulla on enää yksi koulupäivä, koska torstai ja perjantai on vapaata. Loppuviikolle on kivoja suunnitelmia, enkä malttais enää huomenna mennä kouluun, varsinkaan kun ulkona paistaa jokapäivä aurinko ja asteita on noin kolmekymmentä... :)

Ps. Yhden päivän verran vajaat kaks kuukautta ja oon jo Suomessa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti